Tietoa kuorosta

Addictio on laulajiensa syksyllä 2005 perustama helsinkiläinen kamarikuoro. Kuorossa on tällä hetkellä 28 laulajaa, kaikki kokeneita kuorolaulajia. Anna Toivakka on toiminut Addiction taiteellisena johtajana kuoron perustamisesta lähtien.

Addiction perusideana on korkeatasoisen musiikin tekeminen ja uuden oppiminen ihmisten kesken, joille musiikki on addiktio, riippuvuus. Addictio syntyi laulajiensa innosta muodostaa oma kuoro, jossa saisi tehdä mahdollisimman monenlaista musiikkia, kokeillen ja korkeatasoisesti – hauskanpitoa unohtamatta. Alkuperäisestä noin 15 laulajasta joukko on lähes kaksinkertaistunut, mutta edelleen tiivis yhteishenki rohkaisee heittäytymään niin musiikillisten kuin henkilökohtaistenkin rajojen yli.

Ohjelmistoon kuuluu perinteistä kotimaista ja ulkomaista sekakuoromusiikkia, ja vierailevien johtajien ohjauksella kuoro on päässyt kokeilemaan myös mm. kuubalaista ja ranskalaista kuorolaulantaa, slaavilaista kirkkomusiikkia ja pop-musiikin rytmejä. Uusi aluevaltaus on myös lastenkulttuuri, jonka suuntaan Addictio otti ison harppauksen joulun alla 2008 toteuttaessaan lapsille suunnatun tarinallisen joulukonsertin Kadonneet joululaulut Juulia Tapolan ohjauksessa. Addiction periaatteena on kuoron perustamisesta lähtien ollut opetella uutta kutsumalla vierailevia johtajia erilaisiin konserttiprojekteihin. Tähän mennessä vierailijoita on ollut viisi: Merzi Rajala, Charles Barbier, Saara Aittakumpu (o.s. Perkola), Mikko Sidoroff ja Edward Ananian-Cooper.

Addictio on osallistunut seuraaviin kuorokilpailuihin:

  • Harald Andersén -kamarikuorokilpailu 2009
  • Tampereen Sävel, 2007, III hopealeimaa
  • Malta International Choir Competition 2007
    • Category Secular Music, Gold II diploma
    • Category Folklore, Silver X diploma

Musiikki ja taide on luotu välittämään tunnetta ja tuottamaan elämyksiä niin tekijöille kuin kuulijoille. Jos pystymme saavuttamaan sydämesi, olemme onnistuneet.