Kamarikuoro Addictio etsii taiteellista johtajaa

Kauniisti soiva 30-henkinen kamarikuoromme etsii nyt uutta taiteellista johtajaa. Kamarikuoro Addictio on energinen 7-vuotias, kokeneista kuorolaulajista koostuva kuoro, joka pyrkii tekemään korkeatasoista musiikkia yhdessä nauttien. Ohjelmistomme vaihtelee perinteisestä suomalaisesta ja eurooppalaisesta sekakuoromusiikista orkesteriteoksiin sekä lastenmusiikkiin, ja olemmekin ennakkoluulottomasti kiinnostuneita hyvin monipuolisesta kuoromusiikista.

Harjoittelemme tiistai-iltaisin klo 18-21 Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Pyhän sydämen kappelissa. Lisäksi vetäydymme pari kertaa vuodessa viikonloppuleirille harjoittelemaan sekä nauttimaan yhdessäolosta. Syksy 2012/kevät 2013 -kautemme suunnitelmiin kuuluu mm. Felix Mendelssohn Bartholdyn orkesteriteoksia sekä Sergei Rahmaninovin Vigilia yhteistyöprojekteina toteutettuina, sekä osallistuminen Tampereen Sävel -kuorokatselmukseen kesäkuussa 2013. Konsertoimme tyypillisesti 3-4 kertaa vuodessa.

MEILLE TÄRKEÄÄ
– Addictio on laulajiensa perustama kuoro, jossa taiteellinen johtaja päättää ohjelmistovalinnoista ja kuorolaiset kaikesta muusta olennaisesta
– korkeatasoisen musiikin tekeminen hyvässä seurassa, kokeillen, hauskanpitoa unohtamatta
– uuden oppiminen, heittäytyminen, musiikista nauttiminen
– yhteissoinnin kehittäminen

ODOTAMME SINUN
– olevan kuorojohdon ammattilainen tai ammattiin opiskeleva
– omaavan taiteellista näkemystä sekä
– haluavan kehittää kokenutta kamarikuoroa edelleen uusiin haasteisiin, yhteistyössä kuorolaisten kanssa

TARJOAMME SINULLE
– innostavan työpaikan ja monia mahdollisuuksia kehittyä yhdessä kuoron kanssa
– mahdollisuuden tehdä korkeatasoista musiikkia laajalla skaalalla
– mutkattoman ilmapiirin ja ripauksen luovaa hulluutta
– toimivan hallinnon

Vapaamuotoiset, kirjalliset hakemukset palkkatoiveineen pyydämme lähettämään 15.10. mennessä sähköpostitse osoitteeseen hallitus@addictio.fi. Valitut ehdokkaat tulemme kutsumaan haastatteluun sekä antamaan työnäytteen tiistaiharjoituksiimme lokakuun loppupuolella. Työ alkaa tammikuussa 2013, mutta mahdollisia palkallisia sijaisuuksia saattaa olla tarjolla jo tämän vuoden aikana.

Lisätietoja antaa kuoron puheenjohtaja Timo Saloniemi, pj@addictio.fi / 0400-347131
Lisää meistä ja projekteistamme kuoron nettisivuilla http://www.addictio.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s