Kamarikuoro Addiction koelaulut

Kunnianhimoinen ja sosiaalinen sekakuoromme etsii uusia laulajia. Kaikkiin stemmoihin on mahdollista pyrkiä.
Kamarikuoro Addictio syntyi syksyllä 2005 laulajiensa innosta perustaa oma kuoro, jossa saisi tehdä mahdollisimman monenlaista musiikkia, kokeillen ja korkeatasoisesti. Joukko on lähes kaksinkertaistunut alkuperäisestä, mutta tiivis yhteishenki rohkaisee edelleen heittäytymään niin musiikillisten kuin henkilökohtaistenkin rajojen yli. Vuoden 2013 alusta kuoron taiteellisena johtajana on toiminut palkittu kuoronjohtaja, MuM Elisa Huovinen.
Etsimme joukkoomme erinomaisia laulajia, joilla on pitkä kuorokokemus, intohimoinen suhde musiikkiin sekä halu edelleen kehittyä laulajina ja tulla osaksi tiivistä yhteisöämme.
Addictio harjoittelee tiistai-iltaisin Oulunkylän kirkolla (Teinintie 10). Koelaulut järjestetään kevätkauden ensimmäisten harjoitusten yhteydessä tiistaina 16.1.2018 klo 16.30-18. Tarvittaessa kokelaita voidaan kuulla myös samana iltana klo 20-21. Koelaulu koostuu vapaavalintaisesta säestyksettömästä laulusta, äänialatestauksesta, säveltapailusta sekä prima vista -tehtävästä, joka suoritetaan kvartetissa.
Ilmoittautumiset koelauluun 10.1.2018 mennessä kuoron varapuheenjohtaja Laura Saloniemelle, laura.saloniemi@gmail.com .
Tervetuloa!
Mainokset